Rodun historia
Japani oli suhteellisen suljettu maa aina vuoteen 1854 asti, jolloin amiraali Perry avasi ulkomaalaisen kaupankäynnin. Ennen tätä ulkomaalaisia koiria saapui maahan vain satunnaisesti ja enimmäkseen satamakaupunkeihin. Sisämaassa koirakanta säilyi samanlaisena kuin se oli ollut jo vuosituhansia. Japanilaiset koirarodut eivät olleet kehittyneet niinkään valikoivan jalostuksen kautta, kuin sen tosiasian ansiosta, että muita koiria ei saarelta löytynyt. Poikkeus säännöstä on japanese chin, joita Kiinan keisari lahjoitti Japanin keisarille jo kauan ennen eristyksen aikakautta (1639-1854). Näitä koiria kasvatettiin ja pidettiin kuitenkin vain hovissa.
Alkuperäisiä koirarotuja käytettiin pääasiassa metsästykseen, eikä niitä oltu jaoteltu rotuihin samassa merkityksessä kuin tänään. Kaikki koirat olivat tyypiltään samankaltaisia, pystykorvaisia ja kippurahäntäisiä. Variaatiota koirien alkuperäalueen mukaan oli lähinnä koossa, värityksessä ja riistakohteessa. Kun Japani aukeni ulkomaailmalle, elettiin Euroopassa ja USA:ssa jo teollistumisen aikakautta, mutta Japani eli vielä keskiaikaa. Japanilaiset huomasivat pian että maa oli kehityksestä paljon länsimaita jäljessä. Tästä syystä kaikki uusi länsimaista saavutti suuren suosion, kun taas vanhan kotoperäisen kulttuurin arvostus laski.
Japaniin tuotiin suuri joukko ulkomaalaisia koirarotuja kauppiaiden mukana. Näistä uutuuksista tuli hyvin suosittuja ja niitä risteytettiin kotimaisten rotujen kanssa, jotka näin menettivät alkuperäisiä rotupiirteitään. Kotimaiset koirarodut menettivät suosiotaan. Ne säilyttivät asemansa ainoastaan metsästäjien keskuudessa kaikkein syrjäisimmissä ja vaikeapääsyisimmissä osissa maata. 1900-luvun alussa Japanin yhteiskuntarakenne oli kehittyneempi ja oman kulttuurin ja identiteetin arvostus alkoi kasvaa. Tämän seurauksena kaikkea tyypillistä japanilaista alettiin pitää korkeassa arvossa. Japanilaisesta koirasta tuli suuresti arvostettu. Ihmiset alkoivat kiinnittää huomiota rotupuhtauteen ja etsivät harvoja puhtaita koiria joita vielä oli jäljellä.
Tohtori Saito oli yksi monista, jotka omistivat koko elämänsä tälle työlle. Hän matkusti ympäri Japania 1920-luvulla ja keräsi tietoa jäljellä olevista koirista. Ihmiset olivat hyvin yhteistyöhaluisia tälle tutkimustoiminnalle. Ensimmäistä kertaa roduista käytettiin omia nimiä, tohtori Saiton ohjeiden mukaan. Aiemmin olivat käytössä nimitykset ’inu’ – koira, ’ji-inu’ – kansalliskoira, ’inoshi-inu’ – mäyräkoira, ’shinka-inu’ – hirvikoira.
Uudet rotunimet muodostettiin koirien alkuperäalueesta. Hokkaido ken oli kotoisin Hokkaidon saarelta, Akita ken Akitan maakunnasta. Kishu kenejä tavattiin Kishun alueelta ja Shikokuja Shikokun saarella. Tosa sellaisena kun sen tunnemme tänään, ei kuulu Japanin alkuperäisrotuihin, vaan se on sekoitus länsimaisia mastiffeja ja paikallisia japanilaisia koiria. Ennen roturisteytyksiä Tosan alueelta ja Shikokun saarelta löytyi kuitenkin aitoja Tosa inuja, jotka muistuttivat lähinnä Shikokua. Jo sukupuuttoon kuolleita rotuja olivat Karafuto ken Karafuton saarelta sekä Etsu no inu Etsun maakunnasta.
Mutta mitä tapahtui shiballe?
Samat mullistukset jotka koettelivat akita-rotua vaikuttivat myös suuresti shiban kehitykseen. Toinen maailmansota koetteli Japania, ja kun ruoasta oli huutava pula, koirien ruokkiminen kiellettiin. Kaikista koirista, joilla ei ollut käyttöä sodassa, tehtiin turkkeja sotilaille. Tilanne oli tukala vielä pitkään sodan jälkeenkin. Koirajalostus alkoi taas alusta.
Shiba poikkeaa yleisestä säännöstä japanilaisten rotujen nimissä. Rotu ei ole saanut nimeään minkään alueen mukaan, koska shiboja on ollut lähes joka puolella Japania. Nimitys tarkoittaakin todennäköisesti pientä koiraa. Sana shiba viittaa mahdollisesti myös koiran syyslehtien punaiseen väritykseen. Shibaa käytettiin pienriistan metsästykseen etenkin alueilla, jossa oli tiheä aluskasvillisuus. Pieni ja ketterä shiba pysyi pensaikossa puikkelehtivan riistan perässä erinomaisesti.
Shiba jaettiin alarotuihin sen mukaan mistä osasta maata ne olivat kotoisin. Shinshu shiba oli yleinen Shinshun maakunnassa Naganon alueella maan vuoristoisessa keskiosassa. Gifun maakunnasta, myös Naganon alueelta oli kotoisin Mino shiba ja maan koillisosista oli kotoisin Sanin shiba. Mino shiba oli sekoittunut Mikawa inun kanssa, koiran joka oli jokseenkin shiban kaltainen, mutta omasi levottomamman luonteen ja suuret pyöreät silmät. Siltä puuttui myös japanilaisille roduille tyypillinen ja tärkeä urajiro-väritys.
Länsimaisten vaikutteiden levitessä maahan shibaan risteytettiin ulkomaisia lintukoiria kuten settereitä ja pointtereita. Shiba sekoittui länsimaisiin rotuihin enemmän kuin suuremmat sukulaisensa, lähinnä siksi että niitä pienen koon takia pidettiin yleisesti suuremmissa kylissä ja kaupungeissa. Keskikokoisia ja suuria koiria pidettiin enemmän maaseudulla, jonne länsimaiset vaikutteet eivät levinneet yhtä tehokkaasti. Tästä syystä hyvälaatuisia shiboja oli vaikea löytää, kun työ alkuperäisrotujen säilyttämiseksi alkoi.
Vuonna 1928 Nippo järjesti ensimmäisen näyttelynsä Tokiossa. Tästä alkoi suuren vuosittaisen päänäyttelyn perinne. Näyttelyistä muodostui tärkeitä koiraharrastusta edistäviä tilaisuuksia, kun kasvattajat saivat tilaisuuden esitellä työnsä tuloksia. Näyttely järjestettiin vuosittain aina vuoteen 1942 asti, jolloin se taukosi toisen maailmansodan tapahtumien vuoksi. Toinen maailman sota melkein tuhosikin rodun kokonaan kun vain harvat linjat selviytyivät. Mutta sodan jälkeen jalostusohjelmat saatiin kuitenkin käynnistettyä ja jäljelle jääneitä linjoja yhdistelemällä luotiin shiba, jollaisena se tunnetaan tänäkin päivänä. Myös NIPPO-näyttelyiden perinne on päässyt jatkumaan.
